Olet varmaan kuullut sanonnan ettei ole tärkeää mitä syöt joulun ja uudenvuoden välillä vaan se mitä syöt uudenvuoden ja joulun välillä. Olen aivan samaa mieltä ja joulun kuuluisi mielestäni olla ennen kaikkea stressitöntä aikaa, myös ruokailun suhteen. Mutta mitä jos nyt kuitenkin olet päässyt hyvään tasapainoon omien ruokavalintojen kanssa ja kenties vatsavaivat alkavat viimein helpottaa monien erilaisten ruokakokeiluiden myötä? Kun kokonaisuus on kunnossa sallitaan myös pieni herkuttelu ja mielestäni joulu on rauhoittumisen lisäksi hyvän ruoan juhla. Ehkä vähän terveelisemmät vaihtoehdot houkuttelevat tai vaikka vihreät kuulat, mutta mitä jos pitäisit kaiken lomassa muutamasta yksinkertaisesta ohjenuorasta kiinni välttääksesi jouluähkyn ja sen huonon fiiliksen kun tajuat, että syksyn aikana hankittu hyvä ja virkeä olo on poissa? Toivon, että noudatat ohjeita VAIN jos niiden mielessä pitäminen ei tuota sinulle ylimääräistä stressiä ja toteutat ne positiivisella mielellä. Kenties muussa tapauksessa nyt ei ole oikea aika miettiä näitä asioita tässä hetkessä ja voidaan palata asiaan tammikuussa. :)
- Ateriarytmi. Joulun aamut ei ole poikkeuksia muista aamuista. Aloita aamusi tuhdilla ravitsevalla aamiaisella, jolloin päivän mieliteot pysyvät helpommin kurissa. Alla oleva herkullinen joulupuuro sopii hyvin jouluaamuihin ja voit lisätä puuron seuraksi vaikka joulukinkkua proteiinin lähteeksi. Muista säännöllinen ruokarytmi myös jouluna, jotta verensokeri pysyy tasaisena.
- Juo vettä! Jouluruoat ovat monesti melko suolaisia ja liika suola turvottaa elimistöä. Pidä huoli veden juonnista joulunkin aikaan, jolloin kuonat löytävät helpommin tiensä pönttöön ja aineenvaihdunta pysyy vauhdissa.
- Fiksummat valinnat. Jos olet menossa juhliin jossa on tarjolla epäterveellisiä tai muuten ei itselle sopivia vaihtoehtoja, syö kotona pieni ateria ennen juhlia jolloin juhlissa voit syödä kevyemmin. Vaihtoehtoisesti valmistele mielesi ruoka juhliin tarjoiltavaksi.
- Jotain tuoretta. Aloita joulunakin ruokailu elinvoimaa antavalla salaatilla.
- Nauti kaikilla aisteilla. Syö hitaasti ja nauttien. Pureskele ruoka kunnolla ja anna elimistölle aikaa tottua ruoan tuomaan kylläiseen oloon ennen kuin syöt lisää. Jouluna ei ole kiire minnekään!
Herkullinen joulupuuro neljälle
1 litra Oatly luomukauramaitoa
2 dl puuroriisiä
1 tl suolaa
Keitä puuro riisipussin ohjeen mukaan hitaasti hauduttaen. Syö puuro voisilmän ja kanelin tai luumukiisselin kanssa, jolloin puurosta tulee tyttäreni mukaan tonttupuuroa.
Rauhallista ja rakkauden täyteistä joulua ihan kaikille!
<3 Solja
PS. Jos se jouluähky tuli nyt kuitenkin, kokeile juoda minttuteetä ruokailun jälkeen. Se nopeuttaa ruoansulatusta ja voi helpottaa tukalaa oloa!