Eroon jet lagista nopeasti

Idea tämän blogin kirjoittamiseen syntyi omien haasteideni kautta sopeutua aikaeroon länteen päin matkustettaessa. Olen testannut yhtä jos toista melatoniinista punaviiniin aikaisemmilla reissuilla, mutta vaikutukset ovat olleet aikalailla päinvastaisia kuin oli tarkoitus. Toisille itään matkustaminen on vaikeaa ja voit yhtä hyvin kokeilla alla olevia luontaistuotteita ja vinkkejä unensaantiin ja elimistön tasapainottamiseen siihenkin suuntaan mentäessä.

Veden juonnin tärkeys lentokoneen kuivan ilman takia lienee monelle tuttu juttu, kehosta haihtuu nestettä taivaalla paljon enemmän kuin normaalisti. Olen lukenut suosituksia mm. paastosta ja maadottamisesta aikaeroväsymyksestä toipumiseen mm. Dave Aspreyltä, mutta niitä kikkoja en ole vielä toistaiseksi kokeillut. Muista juoda lennolla runsaasti vettä!

Mahdollisimman luonnolliset vaihdoehdot ovat ehdottomasti eniten mieleen mitä tulee minkä tahansa elimistön epätasapainon nujertamiseen. Niinpä kasasin ennen viime reissuani Nyciin luontaistuotteiden ja muiden keinojen arsenaalin joita päätin kokeilla nukkuakseni lentokoneessa pidemmät päiväunet. Kokemukseni mukaan samoilla silmillä meneminen iltaan asti kun ei ole vaihtoehto. Kokeilin seuraavia tuotteita kaikkia yhdessä, mutta vain koska kehoni oli tottunut niihin jo entuudestaan. Voit kokeilla niitä myös paremman yöunen metsästykseen, mutta jos kärsit uniongelmista kehotan sinua kuitenkin tarttumaan ensin muihin huomioon otettaviin asioihin kuten verensokerin tasapainotukseen. Ennen kuin kokeilet mitään seuraavista kysythän lääkäriltäsi tai luontaistuotekauppiaalta sopivatko ne yhdessä mahdollisesti käyttämiesi lääkkeiden kanssa.

jetlag.jpeg

1. Tyyni. Kurpitsansiemenistä tehty jauhe rentouttaa ja lisää elimistön omaa serotoniinin ja tryptofaanin muodostusta mikä on unihormoni melatoniinin esiaste. Tyyni on sopeutuvainen elimistön omaan kemiaan, eikä se syrjäytä omaa hormonitoimintaasi toisin kuin monet lääkevalmisteet ja melatoniini. Jauheen paras vaikutus tulee kun käytät sitä jo parina lentoa edeltävänä iltana. Tyyni sopii myös ahdistukseen, jolloin se nautitaan aamulla.

2. Triplamagnesium. Magnesium on elimistön tärkeimpiä mineraaleja ja sen tehtävänä on mm. palauttaa lihaksia rentouttaa keskushermostoa. Rauhoittavien ominaisuuksiensa takia sitä kannattaa nauttia ennen unta.

3. Reishi. Vanha lääkinnällinen sieni Reishi eli lakkakääpä on ollut kiinalaisen lääketieteen käytössä jo vuosituhansia. Terveysväittämiä ja tutkimuksia aiheesta on loputon määrä. Yksi Reishin merkittävimpiä ominaisuuksia on sen rauhoittava ja unenlaatua parantava vaikutus, toiset kokevat saavansa reishistä apua ja tasapainotusta stressaavissa tilanteissa.

4. Korvatulpat/vastamelukuulokkeet. Itse tykkään enemmän korvatulpista niin voi nukkua kyljellään. Myös niskatyyny voi olla hyvä istumapaikasta riippuen.

5. Unimaski. Luo enemmän yksityisyydentunnetta ja auttaa rauhoittumaan jos on kirkasta. 

6. Meditaatio. Insight timer on mielestäni paras aplikaatio meditointiin. Sieltä löytyy jokaiselle omanlaisensa tapa meditoida ja voit haarukoida sopivia myös ajan puitteissa. Unenpäästä kiinni saamiseen toimii parhaiten rentouttava unimeditaatio joita on useita tarjolla. Appi on ilmainen, mutta lisämaksusta voit ladata meditaatioita, puheita ja musiikkia kuunneltavaksi myös lentokonetilassa.

Vaikea tietenkään sanoa mikä luontaistuotteista toimi juuri tässä kohtaa, mutta nukuin koneessa ennätykselliset kolme tuntia ja jaksoin valvoa illalla kiltisti jopa kymmeneen asti. Ja mikä parasta en herännyt klo 4 aamuyöllä vaan unta riitti aamuun saakka! Toki iltapäivällä olo oli väsynyt mutta tämä Nycin reissu oli ensimmänen kun en ollut valmis yöpuulle klo 7 illalla. Surkuhupaisin esimerkki tästä tulee mieleen 10 vuoden takaa kun menimme nukkumaan aika kalliit unet Leijonakuningas musikaaliin, joka alkoi muistaakseni klo 21, hah.

Kuulen muuten mielelläni jos satut testaamaan jotain edellä mainituista jet lagin parantamiseen tai uniongelmiin! 

Ihanaa viikonloppua!

<3: Solja