Ruusukaalisalaatti
/Sesongin raaka-aineista ruusukaali on nyt parhaimmillaan. Uunissa paahdetut ruusukaalit toimivat hyvin lisukkeena melkeinpä mille tahansa ruoalle, mutta miten olisi siitä salaatti raakana jolloin kuumennus ei ole tuhonnut ravinteita? Mm. C- ja K-vitamiinien lisäksi ruusukaali on täynnä hyviä kuituja joista vatsa tykkää. Ruusukaali on ihanan hennon makuinen ja ohuiden lehtiensä vuoksi se sopii hyvin myös salaatiksi. Mikäli kärsit kilpirauhasen vajaatoiminnasta tai ärtyvästä suolesta voi olla hyvä jättää salaatti väliin tai syödä ruusukaalit kypsennettyinä. Itse pidän tästä salaatista hyvin simppelinä ja sitruksisena, mutta voit hyvin lisätä siihen esimerkiksi avokadoa tai muuta tuoretta.
- 500 g ruusukaalia
- 2 rkl oliiviöljyä
- 0,5 tl suolaa
- 0,5-1 sitruunan mehu
Kuori ruusukaaleista päällimmäinen kerros ja leikkaa kannat pois, silppua ruusukaalit salaatiksi. Sekoita mausteet salaatin kanssa ja tarjoile. Superhelppoa ja herkullista!
<3 Solja