Kolmen raaka-aineen KETOGEENINEN pizzapohja (G, M)
/Hyvä ruoka syntyy laadukkaista raaka-aineista. Minua viehättää yksinkertaistaa reseptejä ja tulen onnelliseksi jos ruoka vielä maistuukin hyvälle! Erityisesti arkiruoan tulee olla vaivatonta valmistaa, sillä valmisruokia meillä ei syödä.
Ketopizzapohja kahdelle syöjälle
Keskikokoinen kukkakaali
3 kananmunaa
1 dl psylliumia
No okei suolaa myös!
Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa keskenään. Varo sekoittamasta liikaa, jotta kukkakaali ei vety. Tässä tapauksessa voit lisätä taikinaan psylliumia sitomaan koostumusta. Myös chiansiemenet sopivat samaan tarkoitukseen.
Esipaista pohjaa 200 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia. Itse tykkään mahdollisimman rapeasta pohjasta (välillä onnistuu välillä ei) joten saatan hieman venyttää paistoaikaa.
Klassikkopizza Margherita on minun makuuni paras ja olenkin sitä mieltä, että hyvän pizzerian tunnistaa heidän tekemän Marghreritan laadusta. On iso merkitys käytetäänkö juustona tavallista vai buffalon mozzarellaa, myös pitkään keitetyn tomaattikastikkeen umamisen maun tunnistaa. Kotioloissa ja erityisesti arkena maistuu myös vähän vähemmän hifistelty versio klassikkopizzasta!
Mukavaa kesäistä maanantaita!