Kolme kuukautta carnivorella - Mitä tapahtui veriarvoille?

solja.jpg

Moi pitkästä aikaa!

Kävipä keväällä niin, että hyppäsin testaamaan keto-carnivore -ruokavaliota Fat Burning Female valmennuksen muodossa. Siis minä joka olen himoinnut lehtikaalia, syönyt päivittäin ituja ja kaikkea vihreää ketoillessakin!! Keväällä kotona paljon ollessa alkoi kuitenkin tuskastuttamaan jatkuva sateenkaaren värien miettiminen eikä vähiten siitä syystä että koko perheelle oli tehtävä ruokaa kotikoulusta johtuen paljon enemmän kuin normaalisti. Sain myös erikoisia iho-oireita käteeni jotka yhdistin oksalaatteihin, otin kaiken vihreän lisäksi isoa annosta liposomaalista C-vitamiinia.

Olihan se jännää jättää kasvikset aika kylmiltään pois lähes kokonaan, mutta kun näin kurssin menun oli ensimmäinen ajatus helpotus - voiko syöminen olla tosiaan näin yksinkertaista, helppoa ja herkullista? Siis nautin ihan mielettömästi runsaammasta eläinkunnan tuotteiden syömisestä, olo oli jotenkin maadoittunut kun sai kunnolla ravitsevaa ruokaa. Kuinka ihanaa syödä jauhelihaa suoraan pannulta! :D Kuukautiskiertoni tasoittui normaaliin 28 päivään mikä oli ollut aikaisemmin epätasapainossa ketoilua aloittaessani. Ja mikä ihaninta vatsa toimi juuri niin nätisti kuin kuitujenkin kanssa, tämä oli huolenaiheeni ennen kurssia mutta osoittautui täysin turhaksi.

Mutta itse asiaan! Kävin kesäkuun alussa verikokeissa pari viikkoa carnivoren aloituksen jälkeen. Tiedän että tämä oli aivan liian aikaista sillä keholla kestää tottua uuteen vähän pidempään.. mutta kävinpä kuitenkin :) Nyt syyskuun alussa kävin uudestaan eli kolme kuukautta aloituksen jälkeen. Kesällä olin enemmän keto-carnivore linjalla ja söin satunnaisesti marjoja jos mieli teki, mutta parsakaalia ei ole ollut ikävä sitten yhtään! Elokuun alussa palasin taas lihaisampaan lautasmalliin. Alla tulokseni ja omaa pohdintaani aiheesta.

Kokonaiskolesterolit (mmol/l): Kok: 7,7 -> 6,6, HDL: 2,2 -> 2,2, LDL: 5,1 -> 4,1, triglyt: 0,79 -> 0,65. Korkeahko LDL-arvo, mutta ei hätää! Paljon tärkeämpää on tarkastella triglyseridin ja HDL:n suhdetta eikä pelkkää LDL-arvoa. Pelkkä kohonnut LDL ei yksin tarkoita sitä että olisi suonet tukkeutumassa vaan se on täysin luonnollista kun keho käyttää pääasiallisena energianlähteenään rasvaa, keho toimii niinkuin sen pitääkin! Elimistössä pitäisi olla myös tulehdusta ja kohonnyt homokysteiini jotta alkaisi vaikuttamaan huonolta. Trigly/HDL -suhde tulee olla 0,85 kun minulla tuo suhdeluku on 0,29! HDL-kolesterolini on myöskin niin hyvällä mallilla, että se riittää “puskuroimaan” LDL-arvoa. Viimeiset kolme kuukautta olen käyttänyt 99% pelkkää eläinrasvaa ja loput 1% oliiviöljyä. Kaikki tulehduttavat kasviöljyt olen pitänyt minimissä.

Homokysteiini (pmol/l): 9,3 -> 6,9: Tämä on todella mielenkiintoinen muutos! Homokysteiini on siis rikkipitoinen aminohappo joka elimistöön kertyessään voi ennakoida sydän- ja verisuonitauteja, punaisen lihan syömisen sanotaan lisäävän homokysteiinitasoja. Arvoni on ollut useamman vuoden hieman koholla ja olen yrittänyt alentaa sitä syömällä runsaasti folaattia sisältäviä kasviksia ja viherjauheita joiden sanotaan alentavan homokysteiinitasoja, mutta arvo ei ole alentunut. Folaattipitoisin ja biosaatavuudeltaan optimaalisin folaatin lähde on kuitenkin maksa, joten tässä lienee selitys ihanteelliseen homokysteiinitasooni. Jee!

D-vitamiini (nmol/l): 82,8 -> 82,5. Olin koko kevään syönyt D-vitamiinilisää 100 mikrogramman annostuksella päivittäin. Kesäisin en ole enää mitenkään fanaattinen auringonottaja, joten en usko pelkän auringon pitäneen D-vitamiinitasoni näin hyvin. Jatkan kokeilua ja katsotaan mitä tasoille tapahtuu syksyn kuluessa, mahdollisesti talveksi voi olla viisasta ottaa D-vitamiinilisää.

B12 (transkobalamiini II sitounut): 146 -> 146. Hyvin näyttäisi suolistosta imeytyvän B12-vitamiini. Tätä vitamiinia saa vain eläinkunnan tuotteista.

Ferritiini (ug/l): 49,3 -> 68,6. Arvo on keikkunut pitkään optimaalisen alarajalla ja olen joskus syönyt rautakuureja kun on tuntunut väsymystä, en mitenkään säännöllisesti kuitenkaan. Ferritiinin nousu on todella iloinen yllätys ja tietenkin siitä syystä etten ole syönyt mitään rautalisää noin vuoteen vaan syönyt rautapitoisia sisäelimiä. Kesällä sisäelinten syönnissä oli 1,5kk tauko mutta nyt taas kotona menee jotain sisäelintä noin kerran kahdessa viikossa. Ruoka on lääke!!

Herkkä CRP (mg/l): 0,93 -> 0,28. Rauhallinen keho eikä tulehdusta, super! Naisilla alle 1 arvo on vielä ihan ok sillä meillä on enemmän rasvakudosta, miehillä optimi on alle 0,5. Sokeri, alkoholi, vehnä ja erityisesti prosessoidut kasviöljyt ovat elimistön pahimpia tulehduttajia.

Kevään testissä otin laajemmin verikokeita myös maksan ja munuaisten toiminnasta. Näistä en ottanut tällä kertaa uusintatestiä sillä olen niitä seurannut viimeisen vuoden ketoillessani eikä niissä ole ollut mitään ihmeellistä.

Suoliston bakteerikanta ja sen kirjo kiinnostaa minua kovasti, kuten myös hormonipaneeli. Harva tietää mutta tietyt eläinkunnan proteiinit fermentoituvat suolistossa ja pystyvät muodostamaan lyhytketjuisia rasvahappoja jotka ovat mikrobiomillemme hyvää ruokaa kuitujen sijaan. GI map ja DUTCH-testi odottavat vuoroaan ja voisin raportoida syksyn mittaan niidenkin tuloksia kunhan saan ensin testit tehtyä.

Koska oloni on niin hyvä keto-karnivoorilla niin nyt tuntuu että jatkan näin. En kuitenkaan ole mitenkään ruokavaliouskovainen eli jos tulisi jotain oireita enkä voisi hyvin vaihtaisin tietysti johonkin muuhun ruokavalioon. Se mikä on kuitenkin varmaan niin “kohtuudella kaikkea” ei toimi minulla, siitä voin puhua 30 vuoden kokemuksella. Sokeri ja hiilihydraatit ovat minulle myrkkyä niin henkisesti kuin fyysisestikin.

Ihanaa kuulasta syyspäivää!

<3 Solja

PS. Kannattaa aina testata omat verikokeet ja muut testit ja katsoa miten oma keho reagoi ruokavaliomuutoksiin! Se että tämä tapa syödä sopii minulle ei tarkoita että se olisi kaikille sopiva.