Sokeri ja hormonit

groynes-339251_1920.jpg

Lagomin perustaja, sosiologi ja diplomiravintoneuvoja Cecilia Portnoj on saanut oppinsa alalle Terveysopisto Saluksesta. Cecilia on terveellisten elämätapojen ja itsemyötätunnon puolestapuhuja. Syöminen on yksi perustarpeistamme, mutta myös mielihyvänlähde, siitä huolimatta se aiheuttaa vaikeuksia liian monen elämässä. Asiakkaiden terveyttä Cecilia lähtee hoitamaan sisältäpäin ulos. Hänen mukaan on tärkeä miettiä mitä keho tarvitsee toimiakseen optimaalisesti huomioiden kaikki elämän alueet, mutta myös fysiologiset tarpeemme. Tavoitteena Cecilialla on saada mahdollisemman moni ihminen kohtelemaan kehoaan ja mieltään arvostuksella ilman, että ulkoiset asiat määrittelisi arvojamme.

Hormonit ovat kemiallisia viestinvälittäjiä, jotka pörräävät kehossamme halliten koko järjestelmää. Ne kommunikoivat kehon eri osien kanssa ja kertovat mitä kropassa kulloinkin pitäisi tapahtua. Kehomme hormonit vaikuttavat ruokahaluun, painoon, stressiin, keskittymiseen, vastustuskykyyn, unenlaatuun, PMS-oireisiin ja moneen muuhun. Viestintäjärjestelmä on siis erittäin kiehtova systeemi jota epäsuotuisat elämäntavat sotkevat.

Stressin, uniongelmien, ylipainon, ympäristön kemikaalien, lääkkeiden ja huonojen ruokavalintojen takia hormonitoiminnan epätasapainotilat ovat yllättävän yleisiä. Epätasapaino aiheuttaa laajan kirjon erilaisia oireita, sillä hormonit vaikuttavat kaikkiin elintoimintoihimme. Vinoutunutta tilannetta voimme onneksi tasapainottaa ja optimoida keskittymällä hyviin perusteisiin.

Sokerin karsiminen ruokavaliosta on suora ja selkeä tapa vaikuttaa hormonitoimintaan, sillä sokeria sisältävät ruoka-aineet ovat elimistölle suuri kuormitus.

Sokeripitoisen ruoan syöminen korreloi suoraan painonnousuna ja voi johtaa tilanteeseen, jossa kehomme tulee vastustuskykyiseksi insuliinille. Insuliini on hormoni, joka säätelee sokeri-rasvatasapainoa ja siirtää solun energialähteenä käytettävän sokerin verenkierrosta solun sisälle. Se siis poistaa ylimääräisen sokerin verestä ja toimii kehon varastointihormonina. Jos ruokavalio perustuu sokerin ja huonojen hiilihydraattien mässäilyyn, insuliinitaso stressaa elimistöä ja alkaa puolestaan tuottamaan kortisolia. Kortisolin, eli stressihormonin, tehtävä on puolestaan pitää verensokeri koholla, jolloin insuliinia tuotetaan entistä enemmän. Näin löydämmekin itsemme insuliini-kortisoli-kierteestä (*olotila kun iskee herkkuhimo, päätä jomottaa, ahdistaa, väsyttää ja ottaa päähän*). Tilanne hoidetaan helposti karkilla tai suklaapatukalla ja show alkaakin taas alusta, kehosi on kaaoksessa.

 

Top 5 – vinkit hormonitoiminnan tasaamiseen

 

1. Älä niukenna vaan lisää ruoka-aineitakorvaa sokerit puhtaalla ja luonnollisella ruoalla ja syö selkeän ateriarungon mukaisesti. Kiinnitä huomiota lisättyyn sokeriin sekä piilosokereihin (sokeria on salamatkustajana huomattavan monessa arkisessa elintarvikkeessa >> mehut, välipalapatukat, jogurtit, kastikkeet, muromyslit jne).

HUOM! Älä karta marjoja, vihanneksia, hedelmiä, juureksia tai täysjyvätuotteita – ne ovat tärkeitä ravinteiden lähteitä.

2. Stressi & uni – sanomattakin selvää, että tällä kaksikolla on ratkaiseva rooli hormoneiden tasapainottamisessa. Stressaantuneena ei ole energiaa ylläpitää hyviä elämäntapoja. Unenlaatu puolestaan vaikuttaa merkittävästi meidän ruokahaluun. Huono uni lisää kortisolin eritystä, sekä greliinin määrää (=ruokahalua lisäävä hormoni), vähentää leptiinin määrää (=ruokahalua vähentävä hormoni) ja lisää mielihalua hiilihydraatteihin (=sokereihin).

3. Lisää kuituja – nämä tasapainottavat verensokeria ja auttavat sokerinhimon hallinnassa. Kuidut tukevat myös suoliston toimintaa (huonosti toimiva vatsa horjuttaa hormonitasapainoa)

4. Proteiini – tekee olon kylläiseksi ja hallitsee sokerihimoa (muista kasvisvaihtoehdot!)

5. Liikunta -  mikä laji puhuttelee sinua? Kaikki liikunta on parempi, kun ei mitään, muista kuunnella kehosi viestejä. Ja naiset, muistakaa, että kuukautiskierto vaikuttaa meidän treenaamiseen ja jaksamiseen.

TÄRKEÄÄ!  Juo vettä, se edistää myrkkyjen ja kuona-aineiden poistoa elimistöstä.


 Mailaa Cecilialle:

hello@lagomhealth.fi

 Pian aukeaa myös kotisivut:

www.lagomhealth.fi