The Kukkakaalirieska
/Tadaa, maailman paras kukkakaalirieska on täällä! Olen kehitellyt omaan makuuni täydellisen kukkakaalirieskan ohjeen, tätä ohjetta on hiottu ihan pari kertaa. Ongelmana aikaisemmin kokeilemissani valmiissa ohjeissa on ollut se, että kukkakaalin maku puskee liikaa läpi. Minun versiossa sitä ongelmaa ei ole! Toinen syy miksi olen reseptistä niin innoissani on se, että rieskana syönnin lisäksi se toimii myös loistavana pizzapohjana. Ikinä en olisi uskonut että kukkakaalipohja voi korvata näin hyvin tavallisen vehnäpohjan, jes!!
Ohjeesta tulee iso pellillinen.
- iso kukkakaali
- 4 kananmunaa
- 1,5 dl psylliumia
- 1 dl chiansiemeniä
- 1 tl suolaa
Sekoita raaka kukkakaali pieneksi muruksi monitoimikoneessa tai blenderissä. Vältä liian pieneksi murustamista jolloin kukkakaali menee kosteaksi mössöksi.
Sekoita kukkakaali ja loput ainekset hyvin keskenään, anna vetäytyä 15 minuuttia. Jos taikinassa on nestettä lisää 1 rkl psyliiumia imemään kosteutta ja kiinteyttämään taikinaa. Taputtele rieskaksi uunipellille, paista 180 asteisessa uunissa 40 minuuttia tai kunnes rieska on kauniin ruskea. Minusta se maistuu parhaalta uunista juuri tulleena voin kanssa, nam!
Jos teet ohjeesta pizzapohjan esipaista sitä 30 minuuttia. Lisää tämän jälkeen pizzatäytteet ja paista pizza normaalisti.
Toivottavasti testaat tätä superherkkuani, haluaisin kuulla mitä tykkäät siitä!!