Uunissa paahdettu myskikurpitsa
/Kurpitsa on loistava syksyn raaka-aine kokkailuun, sillä se nostaa vain vähän verensokeria! Se onkin siis loistava vaihtoehto lisukkeeksi perunan tilalle! Kurpitsa on emästä muodostava raaka-aine, joten syömällä sitä vähennät elimistön happokuormaa ja tuet terveyttäsi. Tämä myskikurpitsaresepti on meillä hitti vuodesta toiseen, edullinen ja kaiken lisäksi vaivaton tehdä! Yleensä paahdan isomman määrän kurpitsaa kerralla ja teen ylijäämistä seuraavana päivänä keiton. Pienellä suunnittelulla on helppo vähentää arjen kokkailuja menojen keskellä puoleen! Minun ideologia arjen ruoanlaitossa on, että ruoan täytyy syntyä vaivattomasti laadun kuitenkaan kärsimättä.
1 tavallinen/myskikurpitsa
3 oksaa rosmariinia
3 rkl oliiviöljyä
1 tl suolaa
Kuori kurpitsat, poista siemenet ja pilko reiluiksi paloiksi. Laita uunin kestävään astiaan. Pilko tuore rosmariini hienoksi ja ripottele se kurpitsojen päälle. Lisää öljy ja suola. Paahda uunissa 200 asteessa noin 20 minuuttia tai kunnes ovat pehmenneet. Käytä lisukkeena minkä tahansa ruoan kanssa tai osana salaattia!